perjantai 27. huhtikuuta 2018

LAPSIMESSUT 2018

Jälleen viime viikonloppuna järjestettiin Helsingin messukeskuksessa jo keväiseksi perinteeksi muodostuneet Lapsimessut. Promodel järjesti messujen muotinäytökset, joiden suloisuusaste oli  erittäin korkealla lapsimallien joukkomme astellessa lavalle. Näissä näytöksissä oli oikein ekstra-annos energiaa ja hymyjä! 

Nuorimmat malleista olivat vasta kolmevuotiaita, mutta koreografiat onnistuivat loistavasti ja kommelluksiltakin vältyttiin. Olemme Promodelilla erittäin ylpeitä juniortiimistämme, joka esiintyi näytöksissä kuin kokeneetkin ammattilaiset!

Tässä kurkistus messuilla esiteltyyn lasten kevätmuotiin ja ihaniin sisääntuloihin: 














Lämpimät kiitokset yhteistyökumppaneillemme: Suomen Messut, Aarrekid, Mainio, Gugguu, Name It, Lumoan, Kaiko, Metsola, Papu, Yo Zen, Vaeltajan Kauppa, Blaa, KiddoW, Verson Puoti, Mio Mao, For Minis and Mommies, Viola & Max

Sekä tietysti sydämelliset kiitokset myös upeille malleillemme taustajoukkoineen! 




torstai 26. huhtikuuta 2018

MUOTINÄYTÖKSEN KULISSEISSA

Muotinäytös alkaa: musiikki lähtee soimaan, valot suuntautuvat lavalle ja esiin astuu upeita malleja itsevarmasti kävellen hymy kasvoillaan. Tämä yleisölle välittyvä hetki on kuitenkin vain jäävuoren huippu, kun tarkastellaan muotinäytöstä kokonaisena prosessina. Nappasin Ideapark goes Fashion & Music -tapahtumassa ihanat mallimme Iineksen, Susannan, Elina R:n ja Marin pieneen haastattelutuokioon näytösten välillä kertomaan, mitä kaikkea muotinäytöksen kulisseissa tapahtuu. 

Takahuoneessa malleja hymyilyttää. Takana on onnistunut näytös, jossa kaikki koreografiat onnistuivat ja koko porukalla oli hauskaa. He ovatkin yhtä mieltä siitä, että näytöksissä on aina parasta se, kuinka mahtava porukka heillä on kasassa ja miten hyvällä fiiliksellä näytöksiä toteutetaan. Mutta mitä kaikkea muotinäytökseen kuuluu? Kyselin malleilta heidän kokemuksiaan näytöksistä ja kokosin vastaukset alle yhteisiksi kommenteiksi.


Millainen prosessi muotinäytökseen valmistatuminen on?


Ennen näytöksiä huolehditaan hiuksista, ihosta ja kynsistä. Saatetaan vaikka käydä kampaajalla viikkoa ennen, huolehditaan ihon kosteutuksesta, hoidetaan kynnet ja edeltävänä iltana voi laittaa itseruskettavaa. Tärkeintä on pitää itsensä hyvässä kunnossa ja syödä terveellisesti ympärivuotisesti, silloin ei tarvita isoja viime hetken valmisteluja. Ei ole olemassa maagista yhden yön valmistautumista, vaan kyseessä on elämäntapa. Näytöksiin valmistautuminen on mukavampaakin, kun pitää itsestään koko ajan huolta.

Mitä kaikkea näytöspäivänä tapahtuu?


Näytöspäivä alkaa oikeastaan edeltävänä iltana. Silloin on harjoitukset, joissa sovitetaan asut läpi sekä opetellaan koreografiat. Harjoitukset huipentuvat näytöksiin valmistavaan vaatekenraaliharjoitukseen, jotta kaikki tietävät seuraavana päivänä mitä tapahtuu missäkin järjestyksessä.

Itse näytöspäivät ovat yleensä pitkiä, tänäänkin osa malleista tuli hiustenlaittoon ja meikkiin jo kahdeksalta ja näytöksiä on pitkin päivää. Päivään sisältyy jonkun verran myös odottelua ja on tärkeää pitää itsestään huolta näytösten välillä: muistaa syödä ja juoda riittävästi, jotta lavalle riittää energiaa. Ensimmäisiä näytöksiä tehdessä monelta saattaa unohtua tämä, mutta koska lavalla on usein kuuma ja vaatteiden vaihdot kiireisiä, ei varsinkaan nesteytyksestä kannata tinkiä. Näytöksissä on usein lavan takana melkoinen hulina. Vaatteita vaihdetaan todella nopealla tahdilla, mutta sillä hetkellä kun astutaan lavalle vedetään hymy kasvoille ja annetaan parastaan, eikä yleisöllä ole tietoakaan takahuoneen kaaoksesta. Näytösten jälkeen käydään aina porukalla läpi miten meni, mikä oli hyvää ja mikä huonoa. 


Jännittääkö ennen esiintymistä?


Ennen ensimmäistä näytöstä saattaa hiukan jännittää. Varsinkin jos tietää, että paikalle on tullut paljon yleisöä. Esimerkiksi ajan riittäminen vaihdoissa sekä koreografioiden muistaminen saattaa tuoda pientä jännityksen tunnetta. Kuitenkin kun on esiintynyt samalla porukalla monta kertaa, voi myös lukea toisista malleista, mitä koreografiassa tapahtuu seuraavaksi. 

Minkä vinkin antaisitte ensi kertaa lavalle astelevalle mallille? 

Muista nauttia esiintymisestä, hetki lavalla kuluu hyvin nopeasti. Kirjoita harjoituksissa koregrafiat ylös ja opettele ne hyvin, saat siitä varmuutta näytökseen. Harjoittele myös kävelyä etukäteen. Lavalla on tärkeintä itsevarmuus ja hyvä fiilis. 






Kiitos Behind the Scenes kuvista mallimme Ines, Susanna, Kati ja Elina R!


 



perjantai 20. huhtikuuta 2018

PR-TEHTÄVISSÄ MASKUN PISTEELLÄ KEVÄTMESSUILLA

Mallimme Iida-Sofia ja Riina S olivat viime viikonloppuna kolme päivää PR-tehtävissä Maskun pisteellä Kevätmessuilla Helsingissä. Iida-Sofia kertoo, että heidän tehtävänään oli esitellä uutta mallistoa, houkutella ihmisiä Maskun pisteelle ja osallistumaan arvontaan. Aurinkoinen kevätviikonloppu kohotti tunnelmaa: ihmiset olivat hyvällä tuulella saapuessaan messuille ja Maskun pisteellä syntyi paljon juttelua kesäkalusteista. Myös Riina S:n mukaan tapahtumassa oli hyvä tunnelma, väkeä riitti ja asiakaskontaktissa pääsi olemaan lähes koko ajan. Myös yhteistyö Maskun mukavan porukan kanssa sujui loistavasti.  

Maskun myymäläpäällikkö Jeppe Römark on samoilla linjoilla:
"Tytöt olivat energisiä ja aktiivisia. Hoiti mallikkaasti hommat, ei moitittavaa."


Promodelin listoilta löytyy runsaasti ammattitaitoisia PR-malleja erilaisiin tehtäviin ja tilaisuuksiin. Iida-Sofian mukaan PR-tehtävissä on tärkeää ottaa reippaasti kontaktia ihmisiin ja vuorovaikutuksen on oltava luontevaa. Pitkän PR-historian omaava Riina on samaa mieltä. "On tärkeää olla sosiaalinen ja ulospäinsuuntautunut, sinun täytyy tuntea olosi luontevaksi ihmisten kanssa jutellessasi ja olla aktiivinen lähestyessäsi ihmisiä. On tärkeää myös tutustua esiteltävään tuotteeseen ja yritykseen, jotta osaa kertoa niistä asiakkaille", Riina kertoo. Molemmat mallimme ovat sitä mieltä, että keikasta jäi oikein hyvät fiilikset ja että heillä oli mukavat kolme päivää. 






Lämpimät kiitokset vielä Maskulle yhteistyöstä!

keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

PROMODEL IDEAPARK GOES FASHION & MUSIC -TAPAHTUMASSA

Lauantaina 14.4.2018 Promodelin mallit pukivat päälleen uusinta kevätmuotia esiintyessään Ideapark goes Fashion & Music -tapahtuman muotinäytöksissä. Mallimme osoittivat jälleen kerran rautaisen ammattitaitonsa kolmessa muotinäytöksessä, joiden juontajana toimi Jonna Kuvaja. Pitkästä päivästä huolimatta esitykset olivat energisiä ja kasvoilla loisti hymy sekä hyvä fiilis. Lapsimallimme suorastaan hurmasivat yleisön ihastuttavalla esiintymisellään ja keräsivät raikuvat aplodit. Olemme yhä aivan innoissamme siitä, miten paljon yleisöä kerääntyikään paikalle!

Omien malliemme lisäksi näytöksessä nähtiin tunnettuja esiintyjiä: Kalle Kuvaja, Heidi Sohlberg, Mira Salo sekä Aira Samulin. Muotinäytökset huipentuivat Aira Samulinin haastatteluun, jossa hän muistutti, ettei mallin töille ole ikärajaa. Aira Samulin kehotti myös kuulijoita elämänneuvoina ottamaan rohkeasti tanssiaskeleita ja pitämään huolta riittävästä unen saannista. Muotinäytösten jälkeen yleisö sai vielä nauttia upeasta musiikkiesityksestä, kun lavalla esiintyi Suvi Teräsniska. 
























Näytökset toteutettiin mahtavan tiimin voimin. Haluamme kiittää kaikkia muotinäytökseen osallistuneita yrityksiä :

Tommy Hilfiger, Reima, Superdry, Partioaitta, Linda Mode, NP, Marc O`Polo, Jesper & Junior, Kauppahuone Riveri, Vila, Gerry Weber, Espirit, Ballot, Change Lingerie, Zizzi, Vero Moda, Kultajousi, Aleksi 13, Your Face, Halonen

Kiitos äänentoisto -ja valotekniikasta vastanneelle Sonemarille, sekä led-tekniikasta Profilait Mika Yli-Jyrä ja Wilma Kurumaa. 


Kiitos näytöksen järjestelyavusta Julia Mertalalle.


 Lämpimät kiitokset vielä myös Ideaparkille ja Ideaparkin markkinointitiimille.


Suuret kiitokset myös upeille malleillemme!



perjantai 6. huhtikuuta 2018

IDEAPARK GOES FASHION & MUSIC LAUANTAINA 14.4.2018


Ideapark goes Fashion & Music -tapahtumassa lavalla nähdään 20 eri liikkeen kevät- ja kesämuotia! Promodel toteuttaa jälleen erittäin tasokkaat muotinäytökset tapahtumaan. Lavalla nähdään mm. häikäisevät Aira Samulin, Heidi Sohlberg, Mira Salo ja Kalle Kuvaja. Tapahtuman juontaa Joanna Kuvaja.



Tervetuloa seuraamaan muotinäytöksiä keskusaukion lavalla lauantaina 14.4.2018 klo 13, 15 ja 17.





Näytösten välissä esiintyy upea Suvi Teräsniska bändeineen klo 13.30 ja 15.30.



Mukana ovat: Aleksi 13, Ballot, Change, Esprit, Gerry Weber, Halonen, Jesper Junior, Kauppahuone Riveri, Kultajousi, Linda Mode, Marc O'Polo, NP, Partioaitta, Reima, Superdy, Tommy Hilfiger, Vero Moda, Vila, Your Face ja Zizzi. Näytösten kampaukset tekee Hairlekiini ja meikit tarjoaa Minimani.



Melkoinen kattaus tulossa – nähdään siis Ideaparkissa!
  
Lisätietoa tapahtumasta täällä
Tapahtuman Facebook-event täällä