perjantai 22. joulukuuta 2017

JOULUTERVEHDYS HYVÄNTEKEVÄISYYSHENGESSÄ



Promodel Oy haluaa toivottaa kaikille asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme vuosien varrelta oikein ihanaa joulua ja onnellista uutta vuotta 2018. Lähetämme jouluterveisemme hyväntekeväisyyshengessä Gaala lasten hyväksi- tapahtuman upean videon myötä. Gaala lasten hyväksi järjestettiin jo neljännentoista kerran, ja tänä vuonna tapahtumien yhteistuotto tärkeään tarkoitukseen rikkoi maagisen 100 000 rajan yhteistuoton ollessa huikeat 101 743,82 euroa.


Perinteet jatkuvat jälleen ensi vuonna, kun Gaala lasten hyväksi järjestetään hotelli Tornissa perjantaina 26.10.2018 jo viidennentoista kerran.

Ihanaa ja rentouttavaa joulun aikaa!

T. Promodelin väki

perjantai 15. joulukuuta 2017

PROMODEL OLVIN VUODEN 2018 B2B-LAHJAKALENTERIN KUVAUKSISSA



Promodelin mallit häikäisevät Olvin upeassa vuoden 2018 B2B-lahjakalenterissa! Ammattilaistiimin voimin Vehonniemen kartanon maalaisromanttisessa kuvausmiljöössä syntyi upeita kuvia, joiden lopputuloksesta te arvoisat seuraajamme pääsette nyt näkemään herkullisen "sneak peakin" tässä blogipostauksessa. 

Promodelilla ja suomalaisella Olvilla on jo pitkät yhteistyöperinteet. Olemme tehneet yhteistyötä Promodelin perustamisajoista lähtien, eli jo vuodesta 2004.  Meille on kunnia päästä tekemään yhteistyötä tämän kotimaisen menestystarinan luoneen yhtiön kanssa, jonka juuret ulottuvat jopa 134:n vuoden taakse. 1878 ”miedompia vaihtoehtoja viinanhimon villitsemille kansalaisille” tarjoamaan perustettu, panimosta pörssiyhtiöksi kasvanut, Olvi kasvatti viime vuonna liikevoittoaan jopa 6 prosenttia ja sen myyntivolyymi oli 609,4 litraa Olvi-tuotteita. 

Haluamme kiittää mitä lämpimimmin Olvia, Vehonniemen kartanoa majoituksen ja upean kuvausmiljöön tarjoamisesta, kuvaaja ja kuvankäsittelijä Dick Lindbergia, kuvausassistentti Ville Lindforsia, kuvausjärjestelyistä vastannutta Maippi Tuovista, meikistä ja hiuksista vastannutta Sanna Liljamoa ja mallejamme Monaa, Oskaria sekä Ottoa.







perjantai 8. joulukuuta 2017

ETSIMME UUSIA MALLEJA LISTOILLEMME



ETSIMME UUSIA MALLEJA LISTOILLEMME!

Mallitoimisto Promodel Oy on jo toisella vuosikymmenellä toimiva mallitoimisto, joka työllistää suuren määrän malleja asiakkaidensa toimeksiantoihin vuosittain. Kauttamme mallit työllistyvät eniten erilaisiin kaupallisiin mainoskuvauksiin sekä TV- ja mainosvideotuotantoihin. Kuitenkin kauttamme on mahdollista työllistyä myös moniin muihin mallin mielenkiintoisiin työtehtäviin.
Etsimme jatkuvasti uusia, erilaisia ja positiivisen näköisiä kasvoja asiakkaidemme toimeksiantoihin. Kysyntää on kaikenikäisille malleille lapsista eläkeläisiin ja etenkin 30-50 vuotiaille Classic-malleille kysyntää on erityisen paljon.

Koska mallimme työllistyvät pääasiassa erilaisiin kaupallisiin printti- ja TV-mainoskuvauksiin, erityistä pituusvaatimusta ei ole. Sen sijaan etsimme ulospäinsuuntautuneita esiintyjiä, joilla on positiivista karismaa ja luontevaa esiintymistaitoa. 

Toteutamme myös näytöksiä, joihin etsimme myös nuoria, hoikkia iältään n. 18-25 vuotiaita naisia, pituudeltaan 170-180cm ja miehiä pituudeltaan 180-190cm, joille lavalla esiintyminen on luontevaa.

Mikäli kiinnostuit, otathan rohkeasti yhteyttä meihin lähettämällä esimerkiksi hymyilevän kasvo- ja kokovartalokuvasi, mittasi (pituus, vaatekoko) sekä lyhyehkön esittelyn itsestäsi Jenni Aholalle, jotta voimme arvioida juuri sinun mahdollisuutesi mallina.

e-mail: jenni.ahola@promodel.fi 
puh: +358 40737 5055




perjantai 24. marraskuuta 2017

SUOMEN KÄDENTAIDOT -MESSUT 2017 TAKANA

Tampereella järjestettiin viime viikonloppuna 17.-19.11.2017  Suomen Kädentaidot -messut. Promodel oli mukana jo 22. kerran järjestettyjen messujen muotinäytöksissä, ja viikonlopun tunnelma oli kokonaisuudessaan huikea. Promodelin mallit loistivat lavalla ja esittelivät messuyleisölle upeaa suomalaista designia. Yleisöä tänä vuonna riittikin ennätysmäärä: messuilla vieraili uskomattomat 49 331 kävijää!

Saimme paljon mieltä lämmittävää positiivista palautetta ja mallimme Ineksen kommentti viikonlopusta tiivistää tunnelmamme messuista:


Kädentaidot-messuilla näytöksiä tehtiin jälleen hyvällä fiiliksellä: yleisöä riitti ja mikä sen mukavampaa kuin saada olla mukana tarjoamassa inspiraatiota käsityön harrastajille! Lisäksi meillä on ihan huippuporukka tekemässä töitä - meillä on aina hauskaa näytöksissä. :)
Messutapahtuma oli kaikin puolin mahtava ja onnistunut. Kuvat muotinäytöksistä puhuvat varmasti puolestaan:










Haluamme lähettää lämpimät kiitokset kaikille yhteistyökumppaneille: Uniikit, Airamo, Noon Knit, Nanso, Ovelia, Riiminka, Suomen käsityöyrittäjät, Kaino, Niinmun, Kuutoset miten vain + Eliisa Marjaana, Novita, Vinkee, Marita Huurinainen, Aleksiina Design by OMB, OMB, Lankava, Noituus, Jukka Rintala, Taitopirkanmaa, Design by Anu Pylsy, Minna Suuronen, Johanna K. Design, Kas! Design, Alajärven kotitekstiili, Erja Raittinen, Ompelimo Heliko, Suomen käsityöyrittäjät, Tekstiiliteollisuus, Nuppari, Ryykkeri, Tilkkutöiden paratiisi


Kiitos myös messukävijöille!